Röntgentutkimus (röntgenkuvaus, natiivikuvaus, natiiviröntgentutkimus, )

Yleensä röntgenkuvauksella halutaan selvittää nivelrikkoa, luun murtumaa tai keuhkokuumetta. Natiivikuvaukseen ei tarvitse valmistautua mitenkään erikseen. Röntgenkuvaukseen tarvitset lääkärin lähetteen. Raskaana olosta on aina ilmoitettava röntgenhoitajille erikseen. Lapsen kanssa on hyvä olla 1-2 saattajaa mukana.

Röntgentutkimus on lääketieteellisessä mielessä hyvin perinteinen radiologinen tutkimusmenetelmä, jonka avulla pystytään kuvaamaan esimerkiksi ihmisen luustoa, keuhkoja, niveliä, hampaita ja pehmytkudoksia. Röntgenkuvaus perustuu röntgenlaitteella suunnattaviin röntgensäteisiin, joita vastaanotetaan sähköisellä ilmaisimella. Kun ihminen asettuu röntgensäteiden väliin, hänestä voidaan muodostaa niin sanottu läpivalaisukuva.

Mitä röntgentutkimuksessa voidaan selvittää?

Röntgenkuvauksen avulla voidaan tutkia monipuolisesti ja suhteellisen turvallisesti ihmisen kehon ja elimistön eri osia. Röntgentutkimuksissa voidaan selvittää esimerkiksi erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia, hengityselimistön sairauksia, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia sekä erilaisista tapaturmista johtuvia muutoksia elimistössä.

Yleisiä röntgentutkimuksen aiheita ovat esimerkiksi erilaiset hengitystietulehdukset sekä nivelten ja luiden rappeutumiseen tai tapaturmiin liittyvät muutokset. Oikein toteutettuna röntgenkuvaus onkin erityisen hyvä menetelmä etenkin keuhkojen ja luuston tutkimiseen. Se ei kuitenkaan sovellu erityisen hyvin pehmeiden kudoksien tutkimukseen, koska niiden erottuvuus röntgenkuvissa on melko heikko.

Milloin röntgentutkimusta ei voi tehdä?

Vaikka röntgentutkimuksessa käytetään hyväksi röntgensäteilyä, on sen vaikutus ihmisen terveydelle suhteellisen mitätön. Röntgentutkimuksia ei kuitenkaan kannata toteuttaa ilman perusteltua syytä.

Röntgentutkimuksia ei kuitenkaan yleensä suositella raskaana oleville henkilöille. Tietyissä tilanteissa niitä voidaan kuitenkin toteuttaa, jos sikiö on halutun kuvausalueen ulkopuolella.

Röntgentutkimuksen hoitopolku Seppämagneetissa

  1. Käyt lääkärin vastaanotolla ja saat lähetteen röntgentutkimukseen
  2. Varaat ajan tutkimukseen joko soittamalla tai sähköisesti
  3. Sinut kuvataan ja radiologian erikoislääkäri kirjoittaa lausunnon
  4. Kuvauksen tulokset hoitavalle lääkärille tai sinulle
  5. Palaat lähettävälle lääkärille kuuntelemaan tulokset ja niiden jatkohoidolliset seuraamukset

Jos sinulla on lähete ajanvaraukseen voit varata ajan nettiajanvarauksesta tai soittamalla. Jos lähetettä ei ole, varaa aika soittamalla. Seppälääkäreillä on myös tavattavissa lääkäreitä, jotka voivat arvioida kuvaustarpeen ja oikean kuvausalueen kanssanne. Kaikkien yksityisen puolen lääkärien lähetteillä voi tulla kuvaukseen.

Varaa aika röntgentutkimukseen

Voit varata ajan haluamaasi röntgentutkimukseen soittamalla 014 5744 111 tai käyttämällä sähköistä ajanvarausjärjestelmäämme. Koska yrityksemme on erikoistunut kuvantamispalveluihin, pystymme tarjoamaan sinulle ajan tutkimuksiin tarvittaessa hyvinkin lyhyellä aikataululla.

Jos et tiedä tarkalleen mitä tutkimusta olet etsimässä, niin me opastamme sinua mielellämme. Ystävällinen henkilökuntamme osaa auttaa aina tarvittaessa, eikä tutkimukseen pääsy jää kiinni esimerkiksi epäselvistä lähetteen tiedoista.

Jos sinulla ei ole lähetettä niin varaathan ajan soittamalla. Varatun ajan voi perua kustannuksitta kun peruminen tapahtuu viimeistään edellisenä vuorokautena ennen varattua aikaa. Jos sinulla on jotain kysyttävää, niin soita meille, autamme mielellämme.

Tervetuloa!

Lue palveluistamme

Thorax

Keuhkojen röntgenkuvaus

Keuhkokuvassa eli thoraxkuvassa näkyvät sydän, kylkiluut sekä rintaranka. selvitetään mahdollista keuhkokuumetta, sydämen toimintaa, etsitään poikkeavia keuhkomuutoksia, kuten kasvaimia sekä tutkitaan rintakehän vammoja.

LUE LISÄÄ
lonkan röntgen

Lonkan röntgenkuvaus

Lonkan alueen kipu ilman traumaa voi johtua nivelrikosta tai tulehdustilasta. Nivelrikko, artroosi ja nivelen kuluma tarkoittavat samaa asiaa ja aiheuttaa kovaa kipua ja voi pahimmillaan rajoittaa liikkumista.

LUE LISÄÄ
olkappää rtg

Olkapään röntgenkuvaus

Olkapäämurtuma on tavallisin syy olkapään röntgenkuvaukselle. Olkapäässä oleva jännekalkki voidaan arvioida myös röntgenkuvauksella.

LUE LISÄÄ
Polven rtg

Polven röntgenkuvaus

Kasvuikäisten polvikivun syy on usein ilman traumaa osteochondriittis dissecans-taudissa polven nivelpinnasta irronnut luukappale, joka aiheuttaa turvotusta, rasituskipuja ja lukkoon menoa. Iäkkäämmillä turvotuksen ja nivelkivun ilman erillistä traumaa voi aiheuttaa tulehdustila.

LUE LISÄÄ

Ranteen röntgenkuvaus

Rannemurtuma on tavallisin syy ranteen röntgenkuvaukselle. Niitä on paljon lapsilla ja vanhuksilla pienen vammaenergian aiheuttamana (esim.kaatuminen). Nuorilla aikuisille vaatii isomman vammaenergian (esim. liikenneonnettomuus tai urheilutapaturma).

LUE LISÄÄ

Tutkimuksen jälkeen

Katso kuvia ja lausuntoja:
Potilaalle
Lääkärille

Kuvalevyn avausohje

Seppämagneetti Oy

  • Maanantai 8-19
  • Tiistai 8-19
  • Keskiviikko 8-19
  • Torstai 8-19
  • Perjantai 8-16
  • Lauantai Suljettu
  • Sunnuntai Suljettu

Ajanvaraus


Puhelin 014 5744 111

© 2021 Seppämagneetti Oy. All rights reserved. Kotisivut: Rotia PRKL Oy